”Lähteillä ja juurilla” – Armas Artjärvellä heinäkuussa 2018

on

Artjärven kesäasukkaan ja Armas-yhtyeen muusikko Kirsi Vinkin ajatuksia Artjärveltä sekä esittely yhtyeen valmisteilla olevasta konsertista, joka kuullaan tulevana kesänä muun muassa osana Artjärvi-päivien ohjelmaa.

Teksti: Kirsi Vinkki, kuva/Kirsi: Samuli Karjalainen, kuva/yhtye: Heidi Jakkula.
Juttu julkaistaan Artjärven kesälehdessä toukokuussa 2018.

Haavanlehdet havisevat, lintujen liverrys ja sirkutus kiirii kaikkialta. Saunan ikkunanruudunraosta karkaa vesihöyrypilvi saunojan heitettyä löylyä kiukaalle. Kärpänen surisee ja pyörii ympärillä, puidenlatvojen yli lentää kailottava joutsenpariskunta. Hevoset hirnahtelevat kaukaisen pellon laidalla, jostain vastaa koira, naapurissa pärisee moottorisaha. Saunanoven isot rautaiset saranat narahtavat oven avautuessa ja sulkeutuessa. Sisällä saunassa kiuas kihisee, tuli hönkii hormissa ja kuuma vesi kohisee. Myöhemmin illalla kurkien laulu läheisellä suolla säestää saunalta paluuta jo hämärtyvässä tyynessä illassa tähtien avatessa kirkkaita silmiään taivaankannella. Mökissä isä soittaa viulua, soitto kuuluu pehmeänä ja vaimeana ulos hirsiseinän läpi – tuttu sävelmä.

Tässä tunnelmia ja äänimaisemaa itselleni erityisen rakkaalta paikalta, saunalta Ahonkulman nurkalta, Artjärveltä. Sauna on nähnyt ja kuullut paljon. Se on vanha hirsisauna, yli satavuotias, sisältä mustaksi nokeentunut, isomummoni kotisauna, kuten myös vaarini, isäni ja niin monen muun.

20150823_181513(1)
Kirsi pellossa, kuva: Samuli Karjalainen

Isäni on kotoisin Artjärveltä ja omaan lapsuudenmaisemaani kuuluivat vaarin maatila vahtikoirineen ja ammuineen. Vanhempieni kesäpaikaksi sittemmin muotoutuneet tanhuat muodostavat puuhastelun ja vapaa-ajanvieton vehreän kehdon, kovasti odotetun vastapainon arjelle. Pikku-karjakon puuhat naapurin navetassa olivat kaupunkilaistyttönä itselleni tärkeääkin tärkeämpi harrastus: lehmien kutsaus, vasikoiden hoitaminen ja muut navettapuuhat veivät mukanaan viikonloppuisin ja lomien aikaan. Nykyään nautin Artjärven ympäristöstä perheen parissa ja koiran kanssa ulkoillen, vuodenaikojen ilmiöitä tarkkaillen sekä mökin ja puutarhan monenlaisissa puhdetöissä. Lamminsuo luontopolkuineen, kasveineen, eläimineen ja maisemineen odottaa aina uudelle retkelle kallion päälle ja laavun suojaan. Syksyiset metsät kutsuvat samoilemaan, marjaan ja sieneen. Järvien elämää seurataan kanootista tai soutuveneestä. Seudun tutut kulmat luovat pysyvyyttä kaupungin alati muuttuvien alueiden vastapainoksi.

Koska olen lähtenyt musiikin poluille alun alkaen isäni harrastuksen johdattelemana, kiinnostaakin minua, mitä musiikkia sukuni sijoilla, Artjärvellä, on voinut kuulla edellisten sukupolvien, kuten isovanhempieni, isoisovanhempieni, tai vieläkin kaukaisempina, aikoina? Voisiko tuon tiedon tavoittaa? Tiedossani on, että jo isovaarini soitti viulua. Ajatus omiin musiikillisiin juuriin tutustumisesta on johdattanut mm. Antero Antinin pitäjänkirjojen sekä muiden Artjärvestä kertovien julkaisujen äärelle sekä sukulaisten ja muutamien paikallisten asukkaiden tietojen ja muistojen pariin. Suomen Kirjallisuuden Seuran arkiston kätköistä ei alueelta kerättyjä musiikkitallenteita ole löytynyt, mutta sitäkin enemmän kaskuja ja tarinoita. Vanhoja pelimannisävelmiä -nuotistosta löytyy paljon sävelmiä lähiseuduilta, mm. Lapinjärveltä, Orimattilasta ja Iitistä, ja nuottikirjoista artjärveläisten nimekkäiden kuplettimestarien, Tupa-Uunon ja J. Alfred Tannerin, lauluja sekä Tahti-Pojat -orkesterin ohjelmiston tanssisävelmiä. Isovaarini vanha viulu johdattelee viulupelimannimusiikkiin ja mökin pihamännystä itse tehty puuhuilu soi sibeliaanisia säveliä. Muun muassa näistä aineksista on valmistumassa Armas-yhtyeen lämminhenkinen konsertti Artjärvi-päiville!

Armas (2013–) on viisihenkinen kansanmusiikkiin vankasti nojaava akustinen yhtye. Yhtyeen äänimaailmaa ovat luomassa haitari (Olli Kari), harmooni (Mimmi Laaksonen), erilaiset kansanomaiset puhaltimet ja lyömäsoittimet (Kirsi Ojala), jousisoittimet (Kirsi Vinkki), kielisoittimet (Samuli Karjalainen) sekä laulu. Yhtyeen musiikki kiinnittää nykykansanmusiikista kuin perinnemusiikistakin kiinnostuneiden huomion ja luo katsauksen mm. erilaisiin kansansoittimiin ja niiden sävykkäisiin sointeihin. Yhtyeen estetiikka pohjautuu niin perinteeseen kuin moderniin, uutta luovaan yhtyesoitantaan.

IMG_0279-2-2
Armas-yhtye, kuva: Heidi Jakkula

Yhtyeen ”Lähteillä ja juurilla” -konsertin musiikki nousee yhtyeen muusikoiden omista “soivista” juurista; mistä musiikkini tulee, mistä olen saanut vaikutteeni, mikä on musiikillista mielenmaisemaani, entä onko edellisissä sukupolvissa tai sukujeni asuttamilla seuduilla musisoitu…? Tämän päivän ja menneen kohtaamisesta yhtye on valmistanut konserttikokonaisuuden, jonka ohjelmisto on taiteellisesti vapaa sisältäen omia sävellyksiä sekä uusia sovituksia vanhoista sävelmistä. Punaisena lankana konsertin teemaa johdattelevat kaskut, muistot ja tarinat yhtyeen jäsenten juurilta ja musiikillisilta poluilta.

Armas-yhtyeen Lähteillä ja juurilla -konsertti Villikkalan nuorisoseurantalolla perjantaina 13.7.2018 klo 19:00. Mukana konsertissa musisoimassa myös paikallisia muusikoita. Lisätietoja konsertista tapahtumasivulla: Armas Artjärvi-päivillä

Lämpimästi tervetuloa!

* * *

Suuret kiitokset kaikille informanteille muistojen ja tietojen tähän astisesta jakamisesta sekä tulevista keskusteluhetkistä. Kiitokset myös Taiteen edistämiskeskukselle työskentelyn ja Kymenlaakson Sähkö Oy:lle konsertin järjestämisen mahdollistaneesta tuesta!

Armas_Artjarvi_151518

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s